maanantai 10. marraskuuta 2014

We keep this love in a photograph



"Hei haluutko sä rumbaa harjaks, mulla ois"
-Toki, vois sitten pikkuhiljaa alkaa kiinnittämään sitä.
"No mennään hakee sitten"

Astelen Roson perässä talliin, joka on erillisessä varastossa. Roso nostaa yhden hevosistaan pois tallista, ja raahaa sen sisälle. Hevonen on pöydällä, Rosolla sakset kädessä. 
                                                    
    "mitä ihmettä sä teet?"
"Hankin sun konille harjalankaa. Kassun harja piti muutenkin vaihtaa, joten meneehän se näinkin, eiks je?"
"Joo... Ei kai siinä sitten mitään. Anna mennä vaan"

Näiden sanojen saattelemana sakset kulkivat Kassun keskikappaletta pitkin, irroittaen kaiken harjan. 
"Kyllä mä uskon että sä tästä tuolle harjan saat, ja varmaan jää ylikin!"
"Joo, eiköhän tää kulu. Kiitos!"
"Eipä mitään"

Lauantai iltana ompelun aloitus lykkääntyi kun en vaan saanut yksinkertaisesti nostettua poninraatoa pöydältä. No, sunnuntaina oli vielä aikaa, ja työ alkoikin heti aamusta. Illalla kotiin saavuttuani jatkoin hevosen viimeistelyä, ja tuottihan se tulosta. 


Maanantaina koko hevonen oli valmis. Korvat kiinnitettynä päähän, silmät sekä sieraimet paikoillaan. Harjakin oli tehty valmiiksi.



Enää puuttuisi varusteet. 

Päätin aluksi, että tälle hevoselle tulee pelhamkuolaimelliset valkoiset meksarit, aivan kuten Frankillä. Eihän sitä rautalankaa löytynyt sitten mistään, kun sitä olisi tarvittu. Päätin luovuttaa pelhamien suhteen. Kaivoin tallista Eevin vanhat suitset, eihän Eevillä muutenkaan paljoa menty, varsinkaan kun sillä ei täytteitä ole ollenkaan. 

Englantilaiset suitset perus nivelkuolaimilla saivat kaverikseen Bib martingaalit. 
Pakkohan martingaali oli tehdä sävy sävyyn itse suitsien kanssa, eihän se muuten olisi missään mielessä tyylikästä. 
Riimun tekoa en edes aloittanut, sillä renkulat on aivan finaalissa. 



  Tiedot puuttuvat.

Eihän hevonen ole mitään ilman nimeä, rotua ja luonnetta. Jo tekovaiheessa tiesin, että tamma tästä tulee. Vihdoinkin sain tehtyä edes hieman siromman hevosen.
 Nimen kanssa oli pitkään ollut ristiriitoja. Nimetäkkö hevonen sateenkaarien ja pinkkien kukkien mukaan, vai ihan fiilispohjalta?
Tästä nuoresta neidistä tulikin sitten Holsteininhevonen.


Pitkän pohdinnan ja yhdistelyjen jälkeen keskellä yötä nimikin tuli päähän. 

Scream it from the top of your lungs when you are drowning,
  tuttujen kesken Fidelia.






Tässä tammassa on luonnetta. Se ei päästä ratsastajaansa helpolla, jopa lyhyen session jälkeen tamma saattaa säpsyillä joka ikistä pientäkin rasahdusta. Hyppääminen tältä luonnistuu hyvin, ja painotus on toki sitten esteillä. Muutaman lyhyen ratsastuskerran jälkeen olen vakuuttunut, tämä hevonen jää talliin. 

Jos tekisi koko tallin täyteen oranssihtavia sambakoneja.


Fidelia & Pike




6 kommenttia: